Lily
Joined: 26 Oct 2010 Posts: 1 :
Items
|
Posted: Mon Nov 08, 2010 9:57 am Post subject: Aina erilainen |
|
|
Olen kohta komekymppinen nainen ja koko elämäni olen tuntenut itseni erilaiseksi. En ole ikinä ollut kiinnostunut seksistä, seurustelusuhteetkin ovat olleet harvassa ja lyhyitä. Kokeiluni olen tehnyt ja niistä tuntuu jääneen kauheat traumat, koska nyt en voi enää kuvitellakaan olevani seksisuhteessa. Edellisestä "suhteestani" on jo vuosia aikaa.
Pitkän aikaa olen miettinyt mikä minussa on vialla, kun en tunnu kuuluvani mihinkään. Kaverini ja vanhempani ihmettelevät kun en käy ulkona enkä tapaa uusia ihmisiä. Rehellisesti sanoen tämä ei kiinnosta minua, vietän mieluummin aikaa kotona koirani kanssa. En ole ikinä ollut kovinkaan sosiaalinen, olen hieman ujo ja hiljainen. Itsetuntoni on pohjalukemissa ja siksi olenkin hakeutunut ihan terapiaan asti.
Kuulin vasta äskettäin, että on olemassa sellainen asia, kuin aseksuaalisuus. Kun tutustuin asiaan tarkemmin, se tuntui osuvan ja kolahtavan. Kaipaan läheisyyttä ja kosketusta, mutta en seksiä. Haluaisin perheen, mutta ilman seksisuhdetta se voi olla hieman hankalaa. Ainahan on adoptio ja jo lukioiässä olenkin haaveillut adoptoivani lapsen ulkomailta. Yksinhuoltajuus näyttää siis vahvasti olevan minun tulevaisuuteni.
Voin vain toivoa, että nyt kun olen löytänyt syyn "erilaisuudelleni", voin alkaa hyväksymään itseni sellaisena kuin olen. Enää minun ei tarvitse hävetä itseäni ja erilaisuuttani vaan voin avoimesti puhua siitä.
[/b] |
|